Mikä avuksi, jos roskikset ovat aina täynnä?

27. huhtikuuta 2017

Vanhat jäteastiat ovat usein niin täynnä, että kannet eivät tahdo pysyä kiinni.

Taloyhtiön jäteastiat saattavat poikkeustilanteessa olla ääriään myöten täynnä - joulu on tästä hyvä esimerkki. Mutta jos astiat pursuilevat roskista jatkuvasti, eikä kannet pysy kiinni, kannattaa tarkastella syitä.

Ensimmäinen asia on toki tutkia taloyhtiön jätemääriä ja jäteastioiden määrää, kokoa ja tyhjennysväliä. Täyttyykö jonkun tietyn jätelajin astia nopeammin kuin muut? Vai onko ongelma kaikissa astioissa?

Jäteastioiden optimointi on myös tärkeää taloudellisesti. Kun astioiden koko ja tyhjennysväli ovat suhteutettu oikein jätemääriin, jätehuoltomaksut pysyvät kurissa. Jätehuollon kustannukset vaihtelevat paikkakunnittain, joten jokaiselle taloyhtiölle pitää laskea oma, paras ratkaisu. Jätepistettä suunnitellessa yleensä tehdään nämä laskelmat, mutta tilanne voi muuttua monestakin syystä vuosien varrella.

Jätteen lajittelu monipuolistuu jatkuvasti ja yhä enemmän jätteitä pystytään kierrättämään. Tämä toivottavasti johtaa taloyhtiöissä sekajätteen määrän pienenemiseen ja toisaalta joidenkin kierrätettävien jätteiden määrien kasvuun.

Muutoksia saattaa aiheutua myös, jos taloyhtiössä toimiva liiketila vaihtaa vuokralaistaan. Esimerkiksi toimistosta syntyvän jätteen laatu ja määrä on hyvin erilainen kuin vaikkapa ravintolan vastaava.

Uudet jätesuojat pysyvät kiinni ja saavat aikaan siistin yleisvaikutelman pihalle.

Jätepistettä uusittaessa jätepisteelle kannattaa laskea kustannus koko sen elinkaarelle. Yleensä puhutaan vähintään 20 vuodesta. Yksi osa tätä laskelmaa on varautua näihin mahdollisiin muutoksiin. On toki mahdotonta ennustaa, millaisia muutoksia vuosien kuluessa tapahtuu esimerkiksi jätteenkeräysvelvoitteissa, ihmisten kulutustottumuksissa tai muuten taloyhtiössä, mutta jätepiste kannattaa suunnitella siten, että nämä muutokset on mahdollista tehdä helposti. Muuten taloyhtiötä saattaa odottaa yllättävän iso lasku.

Usein tämä muutoksiin varautuminen tarkoittaa sitä, että pihan tilankäyttöä suunniteltaessa varaudutaan esimerkiksi yhteen ylimääräiseen jäteastiaan ja suunnitellaan jätepiste niin, että jäteastioiden määrää ja kokoonpanoa on helppo muuttaa.

Jos jäteastiat kuitenkin ovat hetkellisesti aivan täynnä, voi jätteet sijoittaa tilapäisesti jätepisteen välittömään läheisyyteen. Silloinkin on syytä muistaa, että jätteet tulee pakata siten, että jäteauton kuljettaja saa ne turvallisesti kuormattua. Jätettä, joka ei laatunsa tai kokonsa puolesta sovellu säännölliseen, kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen, ei saa koskaan jättää jätepisteeseen.

Lataa Järkevä jätepisteratkaisu -opas tästä!