Osa 1: Liity roskaväkeen!

10. syyskuuta 2018

#Rakasturoskiksiin on Panu Musakan kirjoittama neliosainen blogisarja taloyhtiöiden
jätehuollosta ja niiden kehittämisestä. Blogi julkaistaan kerran viikossa.

Kiitos aherruksestasi, isännöitsijä!

10. syyskuuta 2018



Liian harva ymmärtää laadukkaan isännöinnin merkityksen. Itse olen päässyt tutustumaan isännöintialaan näköalapaikalta – taloyhtiöiden roskapisteiltä.

Minäpoika nimittäin kiertelen päivittäin taloyhtiöiden roskiksia. (Ihan työn puolesta.) Tykkään siitä hommasta. Pohdiskelen, minkälaisilla jätehuollon ratkaisuilla voisin kehittää kenties sinunkin isännöimäsi taloyhtiön arvoa, miten jätepisteistä voisi tehdä turvallisempia ja tehokkaampia – ja miten asukkaille saisi luotua sellaisen fiiliksen, että roskien ulos vieminen on ympäristöteko (koska sitähän se on!).

Jahka keksin, tulen kertomaan mietteeni sinulle ja talon väelle varttitunnissa.

Tätä työtä tehdessäni olen tavannut varovaisesti arvioiden noin 600 Suomen 3000:sta isännöitsijästä, todellisuudessa luultavasti paljon useamman. Kollegani ovat tavanneet silmästä silmään satamäärin lisää. Olen siis nähnyt, miten isännöintiala toimii ja voi – ja monen isännöitsijän ammattitaitoa ja asiakaspalvelualttiutta olen ihaillut.

Olen nähnyt isännöitsijöiden kädenjälkiä ja kuullut pihaparlamenttien arvioita taloyhtiöiden hoidosta. Palaute ei toki aina ole ollut pelkästään positiivista, mutta kokonaisuutena isännöintiala on ruohonjuuritasolta tarkasteltuna paljon mainettaan parempi.

Päätimme yrityksemme Hannoan väen kanssa osallistua ensimmäistä kertaa isännöintipäiville. Toivottavasti tapaamme Lahdessa 12.9.2018.

Mutta sitä ennen halusimme antaa sinulle, hyvä isännöitsijä, eräänlaisen hyväntahdon lahjan toivottavan tulevan yhteistyömme juhlistamiseksi. Halusin, että tämä lahja olisi jotain sellaista, mistä isännöitsijät saisivat jotain tärkeää työhönsä, jotain…niin no jotain ajattelun aminohappoja.

Näin etiäisen. Soitin Jari Sarasvuolle. Kerroin mitä halusin tehdä, Jari empi, vetosi kiireisiinkin toisaalla. Ymmärsin. Kerroin kuitenkin lisää kokemuksistani, ja opiskelin isännöintialan tutkimuksia. Kertasin oppimaani. Lopulta Jari suostui.

Siispä sinä, ystävämme, ja hyvä isännöintipäiville ilmoittautunut isännöinnin ammattilainen: saat meiltä isännöintipäivä-terveisen. Eli filkan. Klikkaa sivulle www.hannoa.fi/isannointi, niin saat meiltä veloituksetta Jari Sarasvuon näkemyksen tärkeästä työstänne.

Kenties Jarin videosta löytyy yksi ajatus, joka jää mieleesi itämään. Kenties se versoo oivalluksen, jonka ansiosta pärjäätte paremmin kiivaasti muuttuvalla isännöintikentällä. Tai kenties muistat jotain, jonka jo tiedät, mutta olet unohtanut – ja se osoittautuu myöhemmin ratkaisevaksi.

Tai ehkä tapahtuu jotain muuta. Oli niin tai näin – Jarilla ei ole tapana tuhlata kuulijoidensa aikaa.

Toivottavasti filkasta on sinulle iloa. Ja toivottavasti saamme jatkossakin tehdä yhteistyötä taloyhtiöiden arjen kohottamiseksi.


Paremman roskaväen puolesta,

Juha-Pekka Kotro
toimitusjohtaja, ja muutenkin roskaväkeä
045 7734 8018
juha-pekka.kotro@hannoa.fi

Meille on tulossa uusi, uljas jätepiste. Tippuuko vain se eräänä kauniina päivänä taivaalta pihalleni?

27. elokuuta 2018

Melkein, mutta ei kuitenkaan! Usein taloyhtiöt saavat ennen asennuspäivää kevyen ilmoituksen tulevasta asennuksesta. Sitten saapuukin varsinainen päivä, jolloin jätepiste saapuu paikan päälle. Esimerkillinen asennuspäivä sujuu kutakuinkin näin:

Klo 7:30 Kuorma-auto ajaa pihaan ja alkaa lastin purkutyöt

Koska asennuksia saattaa kumuloitua samalle päivälle useita, ja koska jätehuollon tulisi toimia moitteetta myös asennuksen aikana, on tärkeää pysyä aikataulussa asennustöiden suhteen. Jätehuoltoon ei tule siis katkoksia missään välissä, ja vanhasta jätepisteestä kuin vain tulee uusi tuossa tuokiossa.

Mikäli uusi jätepiste vaatii asfaltointia, korotuksia tai muita alustoimenpiteitä, ovat ne suoritettu tietenkin ennen kuin päästään asentamaan.

Yksi kerrallaan jäteastiasuojat lasketaan maan kamaralle, parhaimmassa tapauksessa suoraan niiden päätepisteeseen, jätteiden keräyspaikkaan. Ahtaammissa paikoissa, jäteastioiden "loppusijoitus" vaatii hieman miesvoimaa, jotta ne saadaan kuljetettua paikoillensa. 

Klo 8:30

Jäteastiasuojat niputetaan mallikkaasti kauniiseen riviin ja niiden toimivuus vaatii tapauksesta riippuen jonkin verran hienosäätöä asennusporukalta — ovathan ne vasta korkattu odottamaan ensimmäistä käyttökertaa! Jokaiselle jäteastiasuojalle annetaan tietenkin myös oma nimi. Vuoden 2018, trendikkään ekologinen villitys on ollut ehdottomasti 'Muovi'. Oikein hyvä.  

Klo 9:30

Uusi jätepiste on nyt valmis. Siinä se nyt möllöttää, joskin ryhdikkäästi, mutta huomaamattomasti taloyhtiön jätehuolto on saanut kasvojenkohotuksen lisäksi turvallisuutta ja käyttömukavuutta. Kun jätepiste on laadukas, sillä on positiivinen vaikutus myös kierrätyshalukkuuteen

Ja näin asennusporukka on valmis jatkamaan kohti seuraavaa kohdetta. Au revoir et s'il vous-plaît, sanoisi ranskalainen! 

Roskaväen joulutarina

21. joulukuuta 2017

 

Tänään oli roskisten asennuspäivä. On huomennakin, mutta pääkaupunkiseudulla asennamme taas vasta joulun jälkeen. Työn merkeistä siis joulun viettoon.

Kaikilla ei ole yhtä hyvä tilanne. Roskiksilla näkee ja kuulee monenlaista, eikä kaikki tarinat ole onnellisia. Joulua ei kuitenkaan haluasi synkistää ikävillä tarinoilla.

Asennusporukalla mietimme voisimmeko me jotenkin tuottaa joulumieltä. Tuli ajatus, jospa tämän viimeisimmän joulua ennen olevan asennuspalkkion ohjaisimmekin parempaan tarkoitukseen, autetaan työllä.

...

1 – 5 / 13